Ikäihmisten liikunnan toimenpideohjelman kuulumiset

15.9.2014

Kevään Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaarien työpajat ovat tuottaneet runsaasti hyviä ideoita liian vähän liikkuvien ikäihmisten liikuttamiseen ja avoimeen verkostoon on ilmoittautunut jo runsaat 130 henkilöä.

Aloitimme syksyn elokuun Erityisliikunnan päivillä Jyväskylässä, jossa pidimme puheenvuoron ja työstimme Liikuntaa ennen ja jälkeen -teemaseminaarissa toimenpide-ehdotuksia erityisliikunnan näkökulmasta.

Järjestämme vielä kaksi maksutonta Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaaria Turussa (16.9.) ja Rovaniemellä (2.10.), jonka jälkeen pysähdymme miettimään mitä olemme matkan varrella kuulleet.

Kevään neljään maksuttomaan Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaariin osallistui yhteensä 440 toimijaa ja kehittäjää. Suurin osa osallistujista oli sosiaali- ja terveystoimesta ja toiseksi suurin ryhmä olivat eri järjestöjen edustajat.

Työstämme parhaillaan kevään seminaarien tuotoksia. Voit itse tutustua niihin seminaaripaikkakunnittain tästä linkistä.

Tässä on muutamia asioita, jotka nousivat useasti esille:

  • Uuden teknologian ja netin sekä TV:n hyödyntäminen
  • Etsivää vanhustyötä enemmän
  • Julkisen ja järjestöjen yhteistyö on tärkeää
  • Liikuntatoimintaa tulee koordinoida
  • Liikunta tulee viedä sinne missä ikäihmiset ovat
  • Liikunta- ja kulttuuritoimintaa tulee yhdistää

Kaikkia tämän vuoden seminaarien tuotoksia käsitellään yhteisessä Toimenpideohjelman työstöpäivässä joulukuun alussa, johon osallistuu ohjelman johto- ja ohjausryhmä sekä aluehallintovirastojen edustajat.

Tavoitteena on yhdessä päättää kohderyhmittäin priorisoitavista toimenpiteistä ja työnjaoista sekä seuraavien vuosien työprosesseista ja aikatauluista. Tahtotilana on löytää yhdessä vaikuttavimmat toimenpiteet, joihin panostamalla kannustamme liian vähän liikkuvat ikäihmiset liikkeelle.

Lisäksi suunnittelemme, miten parhaiten pystymme valtakunnallisella yhteistyöllä palvelemaan toimenpideohjelman verkostoa, johon on ilmoittautunut jo runsaat 130 henkilöä!

Kiitos kaikille seminaarikierroksen työpajoihin osallistuneille! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

 

Anne Honkanen
viestintäsuunnittelija
Ikäihmisten liikunnan toimenpideohjelma